Langaton verkko on hyvin toimiessaan huomaamaton viestinviejä, mutta sen oikkuillessa hyvä mieli vaihtuu hetkessä harmiin. Ikävä kyllä langattomat verkot eivät ole vieläkään täysin toimintavarmoja. Yleisimpiä ongelmia ovat epäluotettavuus ja verkkolaitteiden yhteyden katkeaminen sekä verkon nopeuden yhtäkkinen hidastuminen.

Verkon oikkuilu johtuu usein siitä, että kodissa on liikaa häiriöitä. Langattoman verkon viestintä on radioaaltoja, joten signaalia saattaa häiritä vaikkapa keittiön mikrouuni, kodin sähkökeskus, raudoitetut betoniseinät tai naapuruston muut langattomat verkot. Kerrostaloasunnon reitittimen kantaman sisällä voi olla kymmenen muutakin naapurien langatonta verkkoa.

Oman langattoman verkon epäluotettavuuteen voi onneksi puuttua muutamilla helpoilla keinoilla. Ensin kannattaa varmistaa, että reititin on sijoitettu kotona ihanteelliseen paikkaan. Sen jälkeen voikin ryhtyä tutkimaan reitittimen asetuksia. Reititin on syytä asettaa lähettämään verkkosignaalia kahdella eri taajuudella niin, ettei hetkittäinen ruuhka toisella taajuuksista hidasta kaikkien verkkolaitteiden toimintaa. Asetuksissa voi myös määrittää, että eniten kaistanleveyttä tarvitsevat verkkolaitteet saavat sitä käyttöönsä muita enemmän.

KotiMikron kolmivaiheisella oppaalla kotiverkosta saa tehtyä tehokkaamman jo tänään.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".