Nyt on aika tilata valokuvakalenteri, jotta saat sen ajoissa kuusen alle. Siksi suunnitelimmekin valokuvakalenterin ja testasimme sen muokkausvaihtoehtoja ja laatua neljässä verkkopalvelussa.

Huomasimme, että neljän eri palvelun sunnitteluprosessissa ja käytettävissä olevissa työkaluissa persoonallisen kalenterin suunnittelua varten oli suuria eroja. Tilasimme kalenterimme A3-kokoisena niistä palveluista, joissa se oli mahdollista. A3 on kaksi kertaa tavallisen A4-arkin kokoinen, ja suuri koko asettaa kuville joitakin erityisvaatimuksia. Kalenterien suunnitteluun käyttämässämme valokuvavalikoimassa oli yksi voimakkaasti rajattu kuva.

Kaikki neljä palvelua ilmoittivat, että kuvan erottelukyky oli liian pieni ja että voisimme ratkaista ongelman muuttamalla asettelua niin, että sivulla olisi enemmän kuvia, jolloin heikkoresoluutioinen kuva ei näkyisi niin suurena. Kalenteripalveluita koskevan kokemuksemme mukaan kahden megapikselin kuvaa voi aivan hyvin käyttää kokonaisella A3-sivulla.

Vain aivan läheltä katsoessa tarkkasilmäinen saattaa huomata, ettei kuva ole täysin tarkka. Neljän kalenterin hinnat ovat valokuvapalvelujen listahintoja. Saatavilla on usein erilaisia alennuksia – kuten ilmainen toimitus – jos tilaat esimerkiksi yrityksen uutiskirjeen, joten suosittelemme tarkistamaan hinnat ja alennukset ennen tilauksen tekemistä. Tilaamamme kalenterit toimitettiin alle kahdessa viikossa, mutta joulun alla kalenterin haluavan kannattaa olla liikkeellä ajoissa ja varautua myös pidempään toimitusaikaan.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".