Puhelimien omien kaiuttimien kautta toistettava musiikki kuulostaa usein siltä kuin ääni tulisi purkista. Jos haluaa suurta ja hyvää ääntä, pitää ottaa muut keinot käyttöön. Testasimme kuusi bluetooth-kaiutinta eri koko- ja hintaluokista. Testin huokeimman kaiuttimen voi laittaa Ikeassa käydessään samaan ostoskärryyn hyllyjen ja koristetyynyjen kanssa. Vaikka Ikean kaiutin maksaa vain 49 euroa, sen toistama ääni on paljon parempi kuin kalliissa älypuhelimissa. Joissakin testin kaiuttimissa on valmistajan omia toimintoja, kuten esimerkiksi mahdollisuus liittää useita kaiuttimia yhteen stereovaikutelman aikaansaamiseksi tai saman musiikin toistamiseksi eri huoneissa. Toisissa kaiuttimissa on taas tuki Apple AirPlay 2- tai Chromecast-tekniikalle. Jotta voisimme arvioida varsin erilaisia kaiuttimia edes jotenkin samoin perustein, olemme keskittyneet kaiuttimien bluetooth-yhteyden kautta tuottaman äänen laatuun. Testin kaikkien kaiuttimien äänenlaatu on riittävän hyvä taustamusiikin, puheradion, äänikirjojen ja podcastien toistamiseen. Jos on valmis maksamaan vähän enemmän, pääsee myös nauttimaan tyylikkäästä ulkoasusta, hyvistä materiaaleista ja lisätoiminnoista. Testin paras kaiutin tarjoaa jopa hifi-laatuista ääntä.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".