Hyvä hiiri on tärkeä tekijä tietokoneella työskennellessä. Jos kannettavaan tietokoneeseen liittää hiiren, välttyy käyttämästä kannettavan hieman epäkäytännöllistä ohjauslevyä. Jos taas työskentelee pöytätietokoneella, on hiiri aivan välttämätön oheislaite.

Jokainen testiin valituista kuudesta hiirestä päihittää tavalla tai toisella pöytätietokoneen mukana tulevat perushiiret. Esimerkiksi yhden testihiiren pohjassa olevilla painoilla voi säätää hiiren painoa. Testissä on myös pystyhiiri, jonka muotoilu rasittaa kättä ja rannetta tavallista vähemmän. Ja sitten on testivoittaja, joka on varustettu peräti kahdella vieritysrullalla.

Testissä on sekä langattomia että langallisia hiiriä. Kumpaakaan tyyppiä ei painotettu pisteissä. Vaikka langaton hiiri antaa enemmän liikkumavapautta, tuottaa se myös enemmän vaivaa latauksen tai pariston vaihdon myötä.

Ennen vanhaan käyttäjä joutui tyytymään Windowsin rajallisiin hiiri­asetuksiin. Näin on asian laita myös erittäin edullisten hiirien kanssa, jollainen yleensä tulee pöytätietokoneen mukana. Hieman kalliimmissa hiirissä on yleensä oma, tietokoneelle asennettava ohjelma, jonka avulla voi hienosäätää hiirtä ja sen käyttäytymistä.

Ohjelman avulla voi muun muassa säätää hiiren nopeutta, painikkeiden toimintoja sekä hiiressä hohtavien valojen väriä. Jo pelkästään mahdollisuus säätää hiiren tarkkuutta painikkeen painalluksella voi olla hieman kalliimman hinnan arvoinen, jos on usein tarvetta kursorin tarkkaan hallintaan.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".