Näistä kahdesta artikkelista on hyötyä, kun asennat tietokoneeseesi uuden kiintolevyn tai ssd-aseman.

Perinteinen mekaaninen kiintolevy on hyvä vaihtoehto, kun tarvitaan runsaasti tallennustilaa. Ensimmäisessä artikkelissa näytetään, kuinka uusi kiintolevy asennetaan pöytätietokoneeseen.

Ssd-aseman avulla saa huikeasti lisää vauhtia vähän vanhempaankin tietokoneeseen. Suuren kapasiteetin ssd-levyt ovat vielä kalliita, mutta esimerkiksi 250 gigatavun ssd-asema riittää hyvin käyttöjärjestelmälle ja ohjelmille. Tiedostoja varten voi tarvittaessa käyttää vaikka vanhaa kiintolevyä. Edellä mainitussa artikkelissa näytetään, kuinka ssd-levy vaihdetaan pöytäkoneeseen.

Kannettavaan ssd tuo suorituskyvyn lisäksi toimintavarmuutta, sillä ssd ei mekaanisen kiintolevyn tavoin ole herkkä tönäisyille eikä tärähdyksille. Ssd säästää myös akkua, sillä se lämpiää vähemmän kuin kiintolevy eikä vaadi yhtä tehokasta tuuletusta.

Lisäksi akkutehoa säästyy, kun kannettavasta voi ottaa aikaisemman mekaanisen levyn tärähdyksensuojan pois käytöstä.

Edellä mainitusta artikkelista näet ssd:n asennuksen päävaiheet, kun käytössä on kannettava tietokone. Myös toisessa artikkelissa on ohjeita levyn vaihtamiseen ja vanhan levyn hyödyntämiseen.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".