Tietokonepelit ovat ehdottomasti maailman kymmenen parhaan keksinnön joukossa – jos allekirjoittaneelta kysytään. Ne eivät ole vain hauskaa viihdettä, vaan usein myös ajatuksia herättäviä ja opettavaisia – ja kun peliin on kerran investoinut, sitä voi yleensä pelata yhä uudelleen ja uudelleen monin eri tavoin.

Tietokonepeleillä voi olla myös lähes terapeuttinen vaikutus, sillä ne tarjoavat tauon arjen kiireiden keskellä. Jotkut saavat koko elantonsa pelaamisesta. Esimerkiksi räiskintäpeli Counter Strike on urheilulaji, jossa ammattilaispelaajat tienaavat valtavia summia rahaa ja miljoonat fanit ympäri maailmaa seuraavat parhaiden pelaajien kisaamista toisiaan vastaan.

Pelimaailma ei ole kuitenkaan aina ollut tällainen, ja vaikka uusimmissa peleissä liikkuu nykyisin miljardien dollarien arvosta rahaa, monet pitävät enemmän klassisista peleistä, kuten Wolfenstein 3D:stä ja ensimmäisestä Civilization- pelistä.

Iloinen jälleennäkeminen

1980- ja 1990-lukujen pelit olivat monille PC-käyttäjille ensikosketus tietokonepeleihin. Suurin osa niistä kehitettiin käytettäväksi MS-DOS-käyttöjärjestelmässä, joka on vanhentunut jo kauan sitten, eivätkä nykyaikaiset tietokoneet yleensä ole enää yhteensopivia vanhojen pelien kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niitä voisi pelata nytkin. Verkossa on nimittäin palveluita, joiden avulla pelejä voi pelata täysin ilmaiseksi ja luvallisesti. Yksi sivustoista on Play Classic Games, jonka suuressa kirjastossa on lähes kaikki mahdolliset vanhat pelit.

Peliharrastajien kehittämällä sivustolla on kaikkea aina Duke Nukem 3D:stä ja Miinaharavasta Sim City 2000:een ja Super Marioon. Sivuston peleissä ei voi tallentaa edistymistä ja jatkaa myöhemmin samasta kohdasta. Peli on aloitettava joka kerta alusta, mutta jälleennäkemisen iloa on luvassa sitäkin enemmän. Wolfenstein 3D:ssä voi taistella natseja vastaan ja Sim Cityssä rakentaa oman suurkaupungin. Ole kuitenkin varovainen: pelit ovat yhtä koukuttavia kuin ennen vanhaan.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".