Oletko nähnyt netissä tai televisiossa videon, jossa vaikkapa aurinko kaartaa taivaankannen yli parissa sekunnissa tai öljyvärimaalaus valmistuu vain minuutissa? Olet katsellut silloin timelapse- eli aikaviivevideota. Kyseinen tekniikka on erityisen näppärä pitkään kestävän tapahtuman esittämiseen niin, ettei katsojan tarvitse tuijottaa näyttöä tuntikausia. Aikaviivevideon voi nyt koostaa itsekin, ja vaikkapa viimeisimmän pienoismalliprojektin saa esitettyä kavereille alusta loppuun asti.

Timelapse-video tehdään niin, että sekunnissa otetaan vain yksi kuva – eikä 30 kuvaa sekunnissa niin kuin tavallista videoleikettä kuvatessa. Sitten kuvia toistetaan tavanomaisen videon nopeudella, jolloin kaikki vaikuttaa tapahtuvan kovin vauhdikkaasti.

Aikaviivekuvaus sopii hyvin pitkään kestävän tapahtuman taltioimiseen lyhyenä niin, että tapahtuman vaiheita karsitaan. Esimerkiksi terassin rakentamisesta otetuista kuvista voi käyttää vain osan sieltä täältä. Yksityiskohtia ja projektin eri vaiheita jää pois paljon, mutta videosta tulee samalla selkeämpi.

Monia mahdollisuuksia

Timelapse-videota voi käyttää moniin tarkoituksiin. Esimerkiksi grillijuhlat voi kuvata talon katolta niin, että koko draaman kaaren aina tervetulotoivotuksista ruokailuun ja tanssimiseen saa talteen. Vai pitäisikö keittiöremontti dokumentoida? Vai halutaanko kavereille näyttää, kuinka savesta muovataan taideteos tai pelikorteista kootaan komea korttitalo?

Erityisen kärsivällinen asianharrastaja voi säätää VideoVelocityn ottamaan kuvia 12 tunnin välein. Sitten omaan kotipihaan voi tähdätä kameran, jolla voi vuoden mittaan kuvata kaikkien vuodenaikojen vaihtumisen videolle.

VideoVelocity tarjoaa paljon muitakin mahdollisuuksia. Saat esimerkiksi muunnettua aiemmin kuvaamasi tavallisen videoleikkeen timelapse-videoksi. Kiinnitä videokamera polkupyörään tai kypärään vaikkapa metsässä pyöräillessäsi, niin voit sitten kotona muuntaa koko pyöräretken lyhyeksi aikaviivevideoksi. Sen jälkeen voit näyttää kavereille ja perheenjäsenille, kuinka komeaa reittiä tuli pyöräiltyä.

VideoVelocityllä saa tehtyä myös stop motion -animaatioita. Tekniikka on tuttu hauskoista vaha-animaatioista. Niissä hahmosta otetaan ensin yksi kuva, sitten hahmoa siirretään ja kuvataan taas, kunnes saadaan sarja kuvia, joissa hahmo näyttää liikkuvan.

Kokeile itse

Artikkelissa kerrotaan, kuinka aikaviivevideon saa tehtyä tietokoneen webkameralla. Esimerkkinä käytetään kannettavan tietokoneen webkameraa, mutta erillistä kameraa voi käyttää yhtä lailla, ja sen voi myös sijoitella hiukan kätevämmin juuri sinne, minne haluaa.

Näytämme samalla myös sen, kuinka tavallisen videon saa muunnettua timelapse-videoksi – sekä sen, kuinka ohjelman stop motion -toiminnolla saa tehtyä hauskoja animaatioita.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".