Matkapuhelimet kehittyvät koko ajan, ja meille käyttäjille voi syntyä harhakäsitys, että puhelimemme ovat turvassa haittaohjelmien hyökkäyksiltä.

Monet luottavat puhelimen turvallisuuteen jopa niin paljon, että ovat tallentaneet sen muistiin maksukorttiensa tietoja, yksityisiä kuvia, salasanoja ja muita henkilökohtaisia tietoja. Puhelimessasi on varmasti myös runsaasti tekstiviestejä. Jos lisäksi luet ja kirjoitat sähköpostiviestejä älypuhelimen avulla, yksityistä sisältöä on vieläkin enemmän.

Mutta samaan aikaan, kun tallennamme matkapuhelimillemme yhä enemmän tärkeää tietoa, erityisesti Android-puhelimista on valitettavasti tullut hakkereiden suosimia kohteita. Kyberrikollisten ei nimittäin ole kovinkaan vaikea päästä käsiksi matkapuhelimiin ja niiden sisältämiin tärkeisiin tietoihin.

Sisältöjen päätymistä vääriin käsiin voi olla vaikea huomata. Jos näkyviin tulee ilmoitus, jonka mukaan puhelimessa on haittaohjelma, epäselvyyttä ei ole. Rikolliset ovat kuitenkin oppineet salaamaan puhelinten haittaohjelmat entistä paremmin. Tietyt haittaohjelmat toimivat salassa, emmekä käyttäjinä todennäköisesti edes huomaa, että puhelin ja sen sisältö ovat altistuneet hyökkäykselle.

Onneksi tällaiset haittaohjelmat jättävät itsestään jälkiä. Puhelin on siis mahdollista pelastaa ja suojata, mutta se edellyttää, että tunnet Android-älypuhelimeen ilmaantuneesta haittaohjelmasta kertovat merkit.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".