Tarvitsin vähän aikaa sitten viiden metrin verkkokaapelia liittääkseni televisioni uuteen verkkotoistimeen. Kaapeleita minulta ei todellakaan pitäisi puuttua: työhuoneessani on kaksi täyttä laatikkoa ja yksi muovikassi, ja ne kaikki ovat pullollaan erilaisia johtoja ja kaapeleita – myös verkkokaapeleita.

Siitä huolimatta päädyin AV-tarvikkeita myyvälle verkkosivustolle, josta ostin uuden kaapelin muutamalla eurolla. Miksi ihmeessä? Koska kaapelilaatikkoni ovat niin epäjärjestyksessä, että kun yritän etsiä jotakin tiettyä kaapelia, käteeni jää aina vain sotkuinen puolen neliömetrin kaapelimöykky.

Kaapeleita menneiltä ajoilta

Parempi puoliskoni kysyy toisinaan, miksi omistan niin paljon kaapeleita, joita en selvästikään tarvitse. Vastaukseni on, että minulla on ollut reilut 30 vuotta aikaa kerätä niitä. Aika paljon elektroniikkaa, tietokonelaitteita, televisioita ja muita vempaimia on kulkenut muuttojen mukana kodista toiseen. Aina kun olen hankkinut kotiin uusia laitteita, olen saanut niiden mukana uusia kaapeleita, jotka sopivat yhteen jonkin uuden standardin kanssa.

Vaiheittain poistuvia standardeja

En ole käyttänyt suurinta osaa kaapeleistani yli 20 vuoteen, mutta olen silti ajatellut, että jos yhtäkkiä tarvitsisin vaikkapa IDE-kaapelin 1990-luvun kiintolevyn liittämiseen, olisi mukavaa tietää, että yhdessä laatikoistani on sellainen valmiina.

Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä epätodennäköisemmin moista tarvetta ilmenee. Monet kokoelmani kaapelit ovat peräisin laitteista, joita en enää omista, tai edustavat sellaisia vanhentuneita standardeja, jotka on jo ajat sitten korvattu teknisesti paremmilla vaihtoehdoilla. Sama pätee luultavasti myös joihinkin omissa varastoissasi oleviin kaapeleihin.

Johdot voi heittää huoletta pois

Vanhentuneita ovat esimerkiksi televisioiden ja VHS-laitteiden SCARTkaapelit, tietokoneiden vanhojen sarjaporttien kaapelit, vanhat leveät tulostinliittimet ja erilaiset videokaapelit, kuten S-video- tai komposiittikaapelit, jotka olivat aikoinaan videokameroiden hienoista hienoimpia liitäntöjä.

Näiden lisäksi kaapeissa pyörii yleensä johtoja ja kaapeleita, joita voi käyttää myös nykyaikaisissa laitteissa. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset verkkokaapelit ja USB-kaapelit. En kannusta heittämään kaikkia vuosien varrella säästettyjä kaapeleita sokeasti pois, sillä jos niitä todella tarvitaan jossain vaiheessa, uusien ostaminen ei ole ympäristön kannalta kestävä ratkaisu. Alussa kuvaamani tilanne eli tavallisen verkkokaapelin puuttuminen sai minut siivoamaan omat kaapelisotkuni perusteellisesti. Kaksi täyttä laatikkoa ja pursuileva pussi vaihtuivat pienempään arkistolaatikkoon, johon keräsin edelleen käyttökelpoiset kaapelit. Poissa ovat vanhat SCART-, IDEja VGA-kaapelit sekä muut, joita en missään nimessä tule enää koskaan käyttämään.

Verkkokaapelikokoelmaani karsin heittämällä pois kaikkein kellastuneimmat yksilöt ja säilyttämällä vähintään Cat 6 -standardin mukaiset kaapelit. Tilansäästön lisäksi organisoinnista oli myös se hyöty, ettei minulla enää ole pienen koiran kokoisia johtokimppuja. Nyt johdot ovat järjestyksessä ja löydän aina tarvitsemani. Seuraavilla sivuilla on 15 erilaista kaapelia, joista osa saattaa kuulua myös omaan kaapelikokoelmaasi. Useimmat niistä voi huoletta heittää pois. Vanhat kaapelit toimitetaan sähkölaiteromun tai metallin keräykseen.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".