Hyvä monitoimitulostin antaa monia uusia käyttömahdollisuuksia sekä tietokoneelle että puhelimelle. Laitteella voi tulostaa kaikkea mahdollista, aina kirjeistä värikkäisiin valokuviin. Mielenkiintoisista artikkeleista tai ruokaohjeista saa otettua nopeasti kopiot, ja vanhat, kellastuneet paperivalokuvat voi skannata tietokoneelle kuvankäsittelyohjelmalla muokattavaksi, ennen kuin kuvat jakaa netin kautta tai tulostaa uudistuneessa ulkoasussaan.

Testasimme kaikkia näitä käyttömahdollisuuksia neljässä monitoimitulostimessa, joiden käyttöönotto sujuu nopeasti, ja jotka ovat hintansa puolesta kaikkien ulotuvilla.

Testilaitteiden tulostuslaadussa ei ollut suuria eroja. Testivoittaja erottui muista pääasiassa suuren näyttönsä ansiosta, joka teki laitteen käyttämisestä helppoa. Lisäksi testivoittajassa on neljä mustepatruunaa, mikä pitää mustekustannukset alhaalla verrattuna laitteisiin, joissa käytetään vain kahta mustepatruunaa. Plussaa oli myös mahdollisuus tehdä kaksipuoleisia tulosteita, ilman että tulostettu sivu piti itse kääntää ja laittaa uudestaan tulostimeen.

Testissä kokeiltiin myös tulostimiin kuuluvia mobiilisovelluksia. Oli ilahduttavaa huomata, että aiemmin hieman kömpelöt sovellukset toimivat nykyään niin sulavasti, että kun tulostin on yhdistetty lähiverkkoon, sujuu tulostaminen suurin piirtein yhtä helposti puhelimesta tai tabletista kuin Windowsista. Lisäksi skannaus onnistuu suoraan puhelimeen, jos jokin dokumentti pitää saada nopeasti mukaan.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".