Selaimesi pitää päivittää. Tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhoja selainversioita.
Internet
Edgessä on erinomainen oikeinkirjoituksen tarkistus, joka toimii kaikilla verkkosivuilla. Nyt tarkistus on hävinnyt, eikä kirjoitusvirheiden kohdalla näy punaisia alleviivauksia. Miten saan ne takaisin?
Vaikka suljen Edgen, näen tehtävienhallinnasta, että selain on edelleen auki muiden ohjelmien taustalla. En tahdo sen jäävän auki edes sinne. Miten voin sulkea taustaprosessit kokonaan?
Olen jo pitkään käyttänyt evästeiden hallintaan selaimen Disconnect-lisäosaa. Viime aikoina lisäosan kuvake ei ole enää näkynyt Chromen oikeassa yläkulmassa, enkä siksi voi tehdä asetuksia tuttuun tapaan. En ole poistanut lisäosaa selaimesta, joten missä se voi olla?
Käytän puhelimessani Facebooksovellusta. Kun napautan siellä olevia linkkejä, mitään ei kuitenkaan tapahdu. En siis voi lukea artikkeleita, joihin törmään Facebookissa. Muiden sovellusten linkeissä ei ole vastaavia ongelmia.
Käytän Gmailia ja olen siellä postituslistalla, jolla käytävä keskustelu vain jatkuu ja jatkuu. Aihe ei kiinnosta minua, mutta en voi estää lähettäjiä, koska saan heiltä myös tärkeitä viestejä. Mitä teen, jos haluan sulkea vain kyseisen keskustelun?
Olisihan se kiva, jos netin käyttö olisi aina nopeaa ja häiriötöntä. Joskus Chrome haluaa kuitenkin jotain aivan muuta. Tässä artikkelissa käydään läpi selaimen seitsemän ärsyttävintä ominaisuutta sekä tietysti myös tehokkaat ratkaisut, jotka toimivat heti.
Tässä lyhyessä videossa näytämme, miten verkon asetukset palautetaan eli nollataan. Nollaus voi olla oikea ratkaisu, jos verkkoyhteydessä on ongelmia.
Olen nähnyt, miten muut jakavat linkkejä mielenkiintoisiin julkaisuihin Facebookissa. En ole kuitenkaan vielä keksinyt, miten se tehdään. Kun olen julkaisussa, selaimen osoitekentässä ei näy käyttökelpoista linkkiä. Mistä löydän linkin?
En enää käytä toista nimeäni ja haluaisin muuttaa vastaanottajan näkemää nimeä minulta tulevissa sähköpostiviesteissä. Voiko nimeä muuttaa Gmail-palvelussa?
Gmailini on jaettu kolmeen Saapuneet-kansioon. Tarjoukset-kansioon päätyvät sekä hyödylliset uutiskirjeet että ei-toivotut mainokset. Miten pääsen eroon siitä, että mainokset näkyvät ylimpänä?
Nopeassa ja vakaassa Brave-selaimessa on valmiina työkalu mainosten, evästeiden ja muiden verkon haittaohjelmien estämiseen.
Brave-selaimella voit lukea artikkeleita ja katsella videoita verkossa ilman häiritseviä mainoksia.
Kattava verkkopalvelu näyttää reaaliajassa, mitkä alukset kulkevat milloinkin maailman valtamerillä. Voit selvittää, minkä laivan näet horisontissa tai milloin lauttasi saapuu laituriin.
Olen huomannut, että Chromen verkkosivustot tietävät tietokoneeni fyysisen sijainnin, enkä halua että ne näkevät sen. Voinko poistaa luvan sijaintini jäljittämiseen?
Minulle on aiemmin tarjottu käännöstä suomeksi, kun napsautan hiiren kakkospainikkeella sivua Chromessa. Nyt se kääntää vain englanniksi. Miten voin taas suomentaa?
Uudella ohjelmalla näet nopeasti, mitkä laitteet ovat tällä hetkellä yhteydessä langattomaan verkkoosi. Voit myös katsoa, onko verkossa laitteita, joita et tunnista
Fing Desktop näyttää kaikki langattomaan verkkoon liitetyt elektroniset laitteet.
Minulla ei ole toimistopakettia tietokoneellani, vaan käytän Google Docsia selaimessani. Joskus olisi mukavaa avata uusi, tyhjä Docsasiakirja työpöydän pikakuvakkeesta, kuten esimerkiksi Wordissä voi tehdä. Onko tämä mahdollista Google Docsissa?
Toisinaan minulla on tarvetta löytää verkkosivusto, jolla olen hiljattain käynyt toisella tietokoneellani. Tallentaako Chrome molempien tietokoneiden historian jonnekin, kun olen kirjautunut sisään samalla Google-tilillä?
Minun on vaikea nähdä useimmilla verkkosivustoilla kirjoitusta Edge-selaimessani. Tiedän, että voin zoomata kutakin yksittäistä sivua, mutta voinko mitenkään suurentaa fonttia pysyvästi, niin että se olisi suurempi kaikilla sivuilla?
Minulla on kaksi tietokonetta. Toista käytän yksityisiin asioihin ja toista työhön. Haluaisin kuitenkin, että kotitietokoneeni Microsoft Edge-kirjanmerkit olisivat myös työtietokoneessani. Onko mahdollista kopioida ne toiseen tietokoneeseen?
5G-datayhteyteni on nopeampi kuin Wi-Fi-yhteyteni. Silti kun puhelimessani on sekä Wi-Fi- että datayhteys käytösä, yhteys on hitaampi kuin silloin, kun vain datayhteys on päällä. Eikö puhelimen pitäisi automaattisesti siirtyä nopeampaan yhteyteen (eli datayhteyteen), kun molemmat ovat käytössä?