Kojelautakamera on yksi niistä esineistä, jotka on hyvä olla olemassa, mutta joita ei toivottavasti koskaan tarvitse oikeasti. Auton etuikkunaan kiinnitettävä pieni valvontakamera katsoo varkaiden valvomisen sijaan ulospäin ja tallentaa videokuvaa matkasta. Se näkee siis esimerkiksi mahdolliset liikenneonnettomuudet.

Kameran tallentama näkymä on lähes sama kuin se, jonka kuljettaja näkee tuulilasin läpi. Sitä voi siis käyttää todisteena esimerkiksi poliisiasemalla ja vakuutusyhtiössä. Kojelautakameroilla on kuvattu myös monia You- Tube-videoita maanteistä, yllättävistä tapahtumista ja onnettomuuksista ympäri maailmaa. Kojelautakamera on suora käännös englannin kielen sanasta ”dashcam”. Näitä kameroita ei silti yleensä asenneta kojelautaan, vaan tuulilasin yläosaan.

Useimmat käyttäjät vetävät kameran mukana tulevan pitkän USB-kaapelin tuulilasin reunaa pitkin auton virtalähteeseen. Kamera tunnistaa, kun auto käynnistetään ja ajo alkaa. Se aloittaa auton edessä olevan alueen kuvaamisen automaattisesti ja kuvaa silmukkana, ettei kameran microSD-kortti täyty ajon aikana. Jos kamera päättelee, että auto on mukana kolarissa, se tallentaa ottamansa videon automaattisesti. Otoksia voi tallentaa myös itse, jos matkalla näkyy jotakin mielenkiintoista.

Kojelautakamera kiinnitetään yleensä pieneen jalustaan, joka tarttuu tuulilasiin tukevasti kaksipuolisella teipillä. Kun auto on pysäksissä valvomattomalla paikalla, kameran voi napsauttaa pois jalasta ja ottaa mukaan, ettei sitä varasteta.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".