Koronapandemia lukitsi ihmiset kotiin, ja kuukausia kestänyt eristys opetti kommunikoimaan tietokoneen ja webkameran välityksellä. Samalla monet huomasivat, että kannettavien tietokoneiden sisäinen kamera on usein melko huono. Videokuvasta puuttui syvyyttä ja värejä, ja sen tarkkuus oli heikko.

Seurauksena webkamerat loppuivat elektroniikkaliikkeistä, ja viikkojen jonotuslistoista ollaan pääsemässä eroon vasta nyt pari vuotta myöhemmin. Suuri kysyntä on saanut valmistajat panostamaan parempiin kameroihin, joissa on mielenkiintoisia toimintoja. Uusi lempitoimintomme on mahdollisuus saada kamera seuraamaan puhujaa, jos hän liikkuu sivusuunnassa istuessaan tietokoneen edessä.

Vaikutelma on upea ja dynaaminen – aivan kuin joku oikea ihminen olisi palkattu kuvaamaan puhujaa. Kameroiden resoluutio on kasvanut viime vuosina huomattavasti. Nykyään on saatavana webkameroita, jotka tallentavat Ultra HD -resoluutiolla – siis peräti 3840 x 2160 pikselillä. Vastaanottajan tietokoneella tällainen kuva näkyy todella hienona ja terävänä. Joidenkin korkearesoluutioisten kameroiden kuva tosin pikselöityy toisinaan, jos liike kameran edessä on liian nopeaa. Korkea resoluutio ei siis välttämättä ole kaikki kaikessa.

Testissä toiselle sijalle yltänyt Logitechin kamera on tästä hyvä esimerkki: Vaikka sen resoluutio on ”vain” Full HD, sen tuottama videon laatu on silti testin toiseksi paras. Kuva päivittyy 60 kertaa sekunnissa ja värit ovat luonnolliset – eikä kamera ole kallis.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".