Vuonna 2008 havaittiin Euroopassa ja myös Suomessa, että kiinalainen tavarantoimittaja oli käyttänyt väärennettyjä muistitikkuja, joissa oli tallennustilaa paljon luvattua vähemmän. Esimerkiksi neljän gigatavun muistipiireissä oli todellisuudessa tallennustilaa vain kaksi gigatavua.

Usb-muistitikkujen valmistusmaa oli Kiina, ja tehtaalla oli sormeiltu tikkujen ohjainpiiriä, jonka perusteella Windows tulkitsee käytössä olevan tallennustilan. Niinpä väärennetyissä muistitikuissa näytti Resurssienhallintaa käyttäessä olevan oikea määrä muistia, ja valtaosa ostajista oletti kaiken olevan kunnossa. Vasta työkalu nimeltä H2testw, joka esitellään tässä artikkelissa, paljasti muistitikun todellisen ja luvattua pienemmän kapasiteetin.

Toimituksessa on ihmetelty jo jonkin aikaa muistitikkujen tarjouksia, jotka vaikuttavat liian hyviltä ollakseen totta. Ebay-huutokauppasivustolta löytää helposti yhden tai kahden teratavun muistitikkuja – joissa on siis tallennustilaa saman verran kuin kiintolevyssä. Hintaa on vain kolmisen euroa, ja siihen kuuluu jo rahti Kiinasta.

Päätimme selvittää, saako kaiken tämän tosiaan parilla eurolla.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".