Tänä vuonna oli minun vuoroni järjestää sukumme suuri vuosittainen kokoontuminen. Käytännössä sukujuhlamme tarkoittaa, että eri puolilla maata asuvat sukulaiset kokoontuvat kerran vuodessa yhteen viettämään aikaa ja osallistumaan erilaisiin aktiviteetteihin. Juhlan järjestämiseen liittyy luonnollisesti myös paljon logistiikkaa, kun yhteystietoja, ajo-ohjeita, kuvia, ruokalistoja ja paljon muuta tietoa täytyy välittää monille ihmisille.

Päätin ratkaista tehtävän yksinkertaisen verkkosivuston avulla. Laadin sivuston, jolta osallistujat saavat kaikki tarvitsemansa tiedot, eikä työhön kulunut kuin noin tunti. Sivusto oli palautteesta päätellen kaikenikäisten sukulaisten mieleen. He kehuivat, että tietojen löytäminen oli helppoa ja nopeaa. Kaikki tarvittava oli koottu selkeästi yhteen paikkaan sen sijaan, että olisin jakanut tietoja Messenger-viesteillä, sähköpostitse ja puheluilla.

Sukujuhlia varten suunnittelemani sivusto todistaa kaksi tärkeää verkkosivustoihin liittyvää seikkaa. Ensinnäkään sivuston laatimisen ei tarvitse kestää kauan. Ennen vanhaan kunnollisen sivuston luominen vei useita päiviä, ehkä jopa viikkoja. Nykyään se onnistuu viidessä minuutissa, mutta työhön voi toki käyttää pidempäänkin. Itse laadin sivustoni tunnissa, ja lopputulos on mielestäni varsin hieno. Toiseksi sivuston ei tarvitse olla mestariteos eikä millään tavalla suuri tai loistokas.

Riittää, että se sisältää sivustolla kävijöiden tarvitsemat tiedot. Tässä tapauksessa se tarkoitti kaikkia juhlaan liittyviä yksityiskohtia, kuten ajankohtaa, sijaintia, hintoja, tarvittavia varusteita ja niin edelleen.

Tavoite selkeäksi

Oma verkkosivusto voi olla paljon muutakin. Esimerkiksi koko perheen lahjatoivelistat voi jakaa sen kautta sukulaisille ja ystäville helpommin kuin tekstiviesteillä, sähköposteilla ja muunlaisten viestien välityksellä. Verkkosivustolla olevaa toivelistaa voi myös päivittää sitä mukaa kun toiveet toteutuvat. Sivusto voi olla juuri niin yksinkertainen tai monimutkainen kuin sen laatija haluaa. Pelkän toivelistan lisäksi sivustolle voi lisätä kuvia toiveista tai linkkejä kauppoihin, joista kyseisiä lahjoja voisi ostaa.

Toivelista voi olla myös pelkästään tekstimuodossa. Sivuston ei siis välttämättä tarvitse olla suuri ja monimutkainen. Siitä voi aivan hyvin tehdä varsin yksinkertaisen. Sivuston rakentaminen Google Sites -työkalussa on niin helppoa, että sivustoja voi saman tien rakentaa useampia: yhden toivelistoille, yhden vuosittaista sukujuhlaa varten, yhden perheen valokuva-albumiksi ja yhden jonkin yhdistyksen käyttöön. Mahdollisuuksia on monia, mutta perustarve on sama: sisällöt eli tekstit, kuvat, videot ja vastaavat pitäisi jakaa muiden kanssa – ja mieluiten suljetulla alustalla, jota voi hallita itse. Tämä on mahdollista Google Sitesin avulla. Tärkeintä sivuston laatimisessa on selkeä näkemys ja tavoite.

Tässä artikkelissa annamme ohjeet Google Sitesin käyttöön ja oman verkkosivuston laatimiseen. Sivustosi tai sivustojesi konkreettinen sisältö riippuu täysin sinusta itsestäsi. Ensimmäisessä osassa näytämme, miten sivusto perustetaan ja miten sinne lisätään tekstiä ja kuvia. Seuraavista osista opit, miten sivustolle lisätään muunlaista sisältöä, miten sen ulkoasua muutetaan ja miten se jaetaan muiden nähtäväksi.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".