tumassa. Sen sijaan meidän on totuttava kuuntelemaan radiota entistä enemmän internetin kautta. Jo nyt myös perinteisten radioasemien suoria lähetyksiä voi kuunnella verkossa, mutta selvimmin nousussa ovat silti podcastit – ja hyvästä syystä.

Podcasteja voi kuunnella missä ja milloin tahansa, niiden sisältö on usein henkilökohtaisempaa ja niissä sukelletaan yleensä syvälle johonkin aihepiiriin. Erilaisia podcasteja on loputtomasti, ja ne käsittelevät käytännössä kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä.

Olipa oma kiinnostuksenkohde mitä tahansa ampumahiihdosta tai Falklandin sodasta vanhoihin murhatapauksiin tai intialaiseen ruokaan, aiheesta on mahdollista löytää yksi tai useampi podcast joko pidempänä sarjana tai yksittäisenä lähetyksenä.

Podcastit ovat suosittuja, koska niitä voi yleensä kuunnella ilmaiseksi. Suosio voi johtua myös siitä, että podcastien tekeminen on todella helppoa. Siihen ei vaadita kallista ja huipputeknistä äänitysstudiota eikä usean vuoden kokemusta radiojuontaja toimimisesta. Hyvä idea, mikrofoni, tietokone ja oikeat ohjelmat riittävät.

Podcastin tallennus ja julkaisu

Podcastien tekemisen alkuun pääsee lataamalla Etunurkasta Audacityohjelman. Se on täydellinen työkalu sekä tietokoneella tuotettujen äänileikkeiden että tietokoneeseen liitetyn mikrofonin äänen tallentamiseen. Podcastien tuottamista helpottaa se, että Audacity pystyy tallentamaan useita ääniraitoja. Pitäähän projekteihin toisinaan lisätä aiemmin nauhoitettuja haastatteluja tai tunnussävelmiä.

Osat on paljon helpompi pitää järjestyksessä, kun ne on nauhoitettu useammalle raidalle. Audacity sopii erinomaisesti myös tallenteiden leikkaamiseen ja muokkaamiseen. Sen avulla voi varmistaa, että ääni säilyy optimaalisena koko lähetyksen ajan.

Valmis lähetettäväksi

Kun podcast on valmis, se on saatava jaettua ulkomaailman kanssa. Tämän voi tehdä Podbean-verkkopalvelussa, jossa podcastien lataaminen ja jakaminen on tehty erityisen helpoksi. Käyttäjäksi rekisteröityminen on ilmaista, ja kun podcastille on annettu otsikko ja kuvaus, sen voi jakaa hetkessä juuri oikealle kohdeyleisölle.

Podcastin sisältö riippuu tietysti ohjelman laatijasta, mutta mitä tahansa podcast käsitteleekin, ystävät ja sukulaiset pääsevät kuuntelemaan tuotoksia sekä Podbean-sivuston että Podbean-sovelluksen kautta. Sovellus on saatavana sekä Androidpuhelimille että iPhonelle.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".