Matkapuhelimen tai tabletin äänenlaatu on harvoin kovin vaikuttava, sillä kunnon äänen tuottamiseen tarvitaan ulkoiset kaiuttimet. Seuraavalla aukeamalla testaamme kuutta Bluetooth-kaiutinta, jotka voivat parantaa mobiililaitteiden äänenlaatua huomattavasti. Joihinkin testikaiuttimiin liittyy sovellus, jossa voi esimerkiksi hienosäätää ääntä ja hyödyntää muita lisätoimintoja. Testissä keskityimme ennen kaikkea äänen laatuun langattomalla Bluetooth-yhteydellä.

Kaikkea muuta tarkasteltiin toissijaisena. Kaiuttimien välillä on suuria hintaeroja, mutta laatu ja hinta eivät aina kulje käsi kädessä. Löytöjä voi siis tehdä tutkimalla valikoimaa perusteellisesti ennen ostamista. Esimerkiksi tämän testin kallein kaiutin ei ole ääneltään paras, ja sen poikkeava muotoilukin on melko epäkäytännöllinen. Toisaalta edullisimmista kaiuttimista kuulee, että niiden komponenteissa on säästetty. Kokemuksemme Bluetoothkaiuttimista on osoittanut, että hyvästä äänenlaadusta ja kunnollisista materiaaleista joutuu pulittamaan vähintään 120 euroa.

Äänenlaadun lisäksi Bluetoothkaiuttimet ovat parantuneet viime vuosina myös toimintojen määrällä mitattuna. Pidämme esimerkiksi Fast Pair -toiminnosta, joka käyttää puhelimen ja kaiuttimen automaattiseen yhdistämiseen erityisen tehokkaasti virtaa säästävää Bluetooth-versiota. Käyttäjän ei tarvitse kuin napsauttaa ”kyllä”, kun kaiuttimen kuva tulee näkyviin ja puhelin kysyy, haluatko hyväksyä yhteyden. Sen jälkeen kaiutin on valmis toistamaan musiikkia.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".