Mikä tahansa tietokone tunnetusti hidastuu ajan myötä, kun sitä käytetään ja uusia ohjelmia asennetaan toistuvasti.

Windows 10:n laajat versiopäivitykset vaativat myös tietokoneelta koko ajan entisiä versioita parempaa suorituskykyä. Tietokonetta ei silti tarvitse olla vaihtamassa parin vuoden jälkeen uuteen vain, jotta laite toimisi tarpeeksi rivakasti.

Tietokoneelle voi sen sijaan antaa melkoisen piristysruiskeen sen laitteistoa päivittämällä – eikä millään muulla päivityksellä ole suurempaa tehoa kuin vanhan mekaanisen kiintolevyn vaihtamisella uuteen ja salamannopeaan ssd-levyyn.

Kiintolevyn ja ssd-levyn merkittävin ero on nimittäin se, että ssd-levyllä tiedot tallennetaan samanlaiseen muistiin, jota käytetään muistitikuissa ja -korteissa. Tiedostojen lataaminen flash-muistista käy paljon nopeammin kuin niiden lukeminen mekaaniselta kiintolevyltä.

Tavallisen kiintolevyn ja ssd-levyn nopeusero on tuntuva. Esimerkiksi Windowsin käynnistymiseen kuluva aika jopa puolittuu, ja tiedostojen kopioiminen edestakaisin sujuu moninkertaisella nopeudella. Tietokone tuntuu jonkin aikaa aivan kuin uudelta – ellei sitten jopa nopeammalta kuin alkujaan pakkauksesta purkaessa.

Hinnat ovat laskeneet

Ssd-levyt olivat vielä jonkin aikaa sitten melko kalliita, eikä niiden tarjoama tallennustila pärjännyt alkuunkaan perinteisille kiintolevyille. Ero on kuitenkin kaventunut, sillä nyt esimerkiksi Verbatimin yhden teratavun eli tuhannen gigatavun Vi550 S3 -ssd-levyn saa noin 150 eurolla.

Teratavu vastaa jo kunnollista kiintolevyä. Lisäksi tarvitaan usb-sovitin omien tiedostojen kopiointiin talteen kiintolevyltä ennen ssd-levyn asentamista.

Sata-sovittimen saa alle 20 eurolla. Sovitinta ei välttämättä tarvita, jos omat it-taidot riittävät kahden levyn asentamiseen samaan koneeseen.

Windowsia ei tarvitse asentaa uudelleen, vaikka kiintolevy vaihdetaankin ssd-levyyn. Etunurkassa on tarjolla Macrium Reflect -ohjelma, joka kopioi kiintolevyn sisällön kokonaisuudessaan ssd-levylle. Sitten ssd-levy asennetaan tietokoneeseen, ja Windows käynnistyy jatkossa siltä – mutta huomattavasti entistä nopeammin. Kaikki tämä sujuu helpommin kuin uskoisi, kunhan oheisen artikkelin vaiheittaisia ohjeita noudatetaan.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".