Monet luulevat, että kun vanhan tulostimen hylkää tai skannerin korvaa uudella, käytöstä poistettuja laitteita ei tarvitse enää koskaan ajatella. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Hyvästelty laite on mennyttä fyysisesti, mutta syvälle Windowsin uumeniin siitä jää tietoja.

Kaikkien Windowsiin ajan mittaan asennettujen laitteiden vanhat rekisteröintitiedot eivät sinällään vahingoita tietokonetta eivätkä vie edes erityisen paljon tilaa, mutta ne ovat tarpeettomia ja tekevät Windowsista turhan sotkuisen. Ongelma on tietysti suurin, jos tietokone on ollut käytössä vuosikausien ajan ja esimerkiksi käyttöjärjestelmä on jossakin vaiheessa päivitetty Windows 7:stä tai aiemmasta Windows 10:een. Tällöin osa tietokoneessa heti ostamisesta lähtien käytetyistä komponenteista ja lisälaitteista on edelleen Windowsin kätköissä – riippumatta siitä, onko kyseinen laite viimeksi ollut yhteydessä Windowsiin hiljattain vai kenties viisi tai kymmenen vuotta sitten.

Tulostin käynnistyy vauhdilla

Jos laitteet poistettaisiin tietokoneelta kokonaan esimerkiksi USB-liitäntää irrotettaessa, Windowsin olisi asennettava laiteohjelmistot uudelleen ennen jokaista käyttökertaa. Kun lisälaitteet irrotetaan tietokoneen USB-portista ja ne katoavat näkyvistä Laitehallinnassa, ne katoavat siis vain väliaikaisesti.

Kun laite liitetään takaisin, se on välittömästi käyttövalmis, koska tiedostot ja tarvittavat rekisteröinnit ovat jo valmiina Windowsissa. Tämä on kätevää, jos laite on edelleen olemassa ja sitä käytetään edes silloin tällöin. Tällaisia laitteita voivat olla esimerkiksi erillinen skanneri, USB-mikroskooppi tai muu laite, joka ei ole käytössä päivittäin. Mutta jos esimerkiksi tulostin tai skanneri on jo kauan sitten hävitetty tai myyty kirpputorilla, sen tietoja ei ole mitään syytä pitää koneella käyttövalmiudessa.

Kaikki jäljet pois

Etunurkasta saatava Device Cleanup Tool antaa kattavan yhteenvedon kaikista tietokoneen nykyisistä ja aikaisemmista lisälaitteista. Ohjelman luoma tiivistelmä näyttää sekä tietokoneeseen nyt liitetyt että joskus liitettynä olleet laitteet et tä päivämäärän, jolloin kutakin on viimeksi käytetty. Viimeiset jäljet laitteista, joita ei enää ole olemassa tai joita ei käytetä, saa pois yhdellä hiiren napsautuksella.

Sen jälkeen ne eivät enää näy Windowsissa. Ohjelmaa ei yleensä tarvitse käyttää kuin yhden kerran, sillä se tekee hyvin perusteellista jälkeä. Seuraavaa läpikäyntiä voi alkaa harkita aikaisintaan puolen vuoden tai vuoden kuluttua. Myös Device Cleanup Toolin voi poistaa puhdistuksen jälkeen, ettei sekään vie kiintolevyltä turhaan tilaa.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".