Pitäisikö teinien huonetta piristää julisteella, joka peittää koko seinän? Haluttaisiinko päivänsankarille antaa jättijuliste itsestään? Vai pitäisikö pientilan tuoreita kasviksia mainostaa tienvarressa kookkaalla kyltillä?

Käyttökohteita on riittämiin, ja Rasterbator-ohjelmalla saa toteutettua niin pienet kuin suuretkin julisteprojektit.

Rasterbator toimii niin, että kuva muunnetaan suureksi määräksi erikokoisia ja erivärisiä pisteitä. Aihe näyttää läheltä pistemäisen taiteelliselta, mutta metrin tai kahden päähän perääntyessä yksityiskohdat ilmaantuvat näkyviin. Kuva suurennetaan ja muunnetaan pdf-tiedostoksi, jonka voi tulostaa tavallisille A4-arkeille. Sitten A4-arkit voi koostaa yhteen niin, että kuvasta saa yhtenäisen jättijulisteen.

Menetelmä säästää hurjan määrän mustetta verrattuna yksityiskohtaisen kuvan tulostamiseen tavalliseen tapaan – eikä jokaista värisävyä ja pientä kohtaa edes erottaisi julistetta kauempaa katsellessa.

Rasteritekniikkaa käytettiin ahkerasti myös viime vuosisadalla, kun sanomalehdet käyttivät rasterointia painaessaan kuvia neliväritekniikalla, joka sai värikuvat näyttämään luonnollisilta sotkematta värejä liikaa keskenään. Rasterbator toimii toisin, sillä se hyödyntää keskenään hiukan erisävyisiä pisteitä tehdäkseen jättijulisteen kuvasta vielä luonnollisemman näköisen.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".