Useimmille tietokoneen käyttäjille käy niin, että Windows vie ajan mittaan enemmän tilaa, ja vapaan levytilan määrä pienenee samalla. Niin kävi myös artikkelin kirjoittajalle, jonka tietokone oli hankittu jo ennen Windows 10:ntä. Sitäkään ei oltu siivottu kovin usein, mutta se ei ollut ainoa selitys levyn täyttymiselle: henkilökohtaisissa kansioissa ei ollut läheskään niin paljon tiedostoja kuin vapaata tilaa oli ajan myötä hävinnyt.

Lopulta Windows ryhtyi ilmoittelemaan vähäisestä tallennustilasta ja asiaa täytyi alkaa tutkia tarkemmin.

Monet ohjelmat lupaavat tekevänsä ihmeitä, mutta muut testatut ohjelmat eivät yltäneet lähellekään Clean Masterin tehokkuutta. Pikainen tarkistus ja sitä seurannut puhdistus vapauttivat 128 gigatavun ssd-levyltä 19 gigatavua tallennustilaa. Se on oiva lopputulos, eikä Windows varoittele enää levytilan täyttymisestä.

Clean Master -ohjelmaa on todella vaivaton käyttää. Napsauta vain kerran tarkistuspainiketta ja sitten kerran Clean-painiketta, niin kiintolevy siivotaan puhtaaksi. Toimittajan tietokoneessa vapautettavaa levytilaa löytyi 19 gigatavua, mutta omassa koneessa hyöty voi olla jopa vielä suurempi.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".