Windowsia ei voisi kuvitella ilman Resurssienhallintaa. Sen avulla voi järjestää kansioita ja ohjelmia sekä etsiä ja avata perhekuvat, tärkeät asiakirjat ja monet muut tiedostot. Windowsilla ei ole paljonkaan arvoa ilman Resurssienhallintaa.

Työkalua ei kuitenkaan ole sanottavammin kehitetty tai parannettu useisiin vuosiin, ja siitä puuttuu useita ominaisuuksia, joiden pitäisi olla helposti toteutettavissa. Esimerkiksi kansioita ei edelleenkään voi järjestää välilehdille samaan tapaan kuin internetselaimissa. Resurssienhallinta ei myöskään mahdollista tiedostojen ja kansioiden lisäämistä kirjanmerkkeihin, jotta ne olisi helppo löytää uudelleen.

Siinä on toki pikakäyttö-ominaisuus, joka helpottaa useimmin käytettyjen kansioiden avaamista. Monien muiden Resurssienhallinnan ominaisuuksien tapaan se on kuitenkin hieman sekava, sillä pikakäyttö- kenttään voi nopeasti kertyä pitkä luettelo kansioita – ja se tekee Resurssienhallinnasta entistäkin sekavamman. Resurssienhallintaa on siis varaa parantaa, ja sen vuoksi markkinoilla on monia pieniä ohjelmia ja työkaluja, jotka optimoivat tätä Windowsin keskeistä osaa tavalla tai toisella. Explorer++ kuuluu niistä parhaimpiin, ja sen voi ladata maksutta Etunurkasta.

Tiedostot helposti hallintaan

Tietokoneen käyttäjät hyödyntävät Resurssienhallintaa pääasiassa tiedostojen siirtelyyn ja järjestyksessä pitämiseen. Se pystyy kyllä kyseiseen tehtävään, mutta Explorer++ menee askeleen pidemmälle ja jättää Windowsiin kuuluvan tiedostonhallinnan kauas taakseen. Explorer++-ohjelman avulla voi muun muassa lajitella tietokoneen kansiot välilehdille – samaan tapaan kuin verkkosivustot missä tahansa verkkoselaimessa.

Tämä helpottaa samanaikaista työskentelyä useissa kansioissa ja esimerkiksi tiedostojen siirtämistä kansiosta toiseen. Kansioita voi myös merkitä kirjanmerkeiksi. Siten esimerkiksi vuoden 2007 kesäloman valokuvat tai kuvakaappauksia sisältävä kansio löytyvät helposti. Explorer++-ohjelman ulkoasu muistuttaa Resurssienhallintaa. Tietokoneen kansiot ja asemat on siinäkin järjestetty vasemmalla olevaan hierarkkiseen luetteloon. Tunnistettavuus helpottaa käytön aloittamista, mutta uudistusta kaipaaville ohjelma mahdollistaa myös ulkoasun radikaalin muuttamisen.

Ohjelman kattavissa asetuksissa voi esimerkiksi muuttaa ohjelmaikkunoiden värejä ja fontteja. Explorer++ ei edellytä rekisteröintiä, eikä sitä tarvitse asentaa muiden ohjelmien tavoin. Lataa vain ohjelman ZIP-kansio Etunurkasta ja pura se, niin Explorer++ on käyttövalmis. Halutessasi voit valita, että ohjelma korvaa Resurssienhallinnan täysin, mutta suosituksemme on kiinnittää se tehtäväpalkkiin. Silloin kätevä tiedostonhallintatyökalu on aina käden ulottuvilla.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".