Ennen vanhaan oli yksinkertaista. Räpsimme vain kuvia kameralla, ja kun filmi oli käytetty loppuun ja kirjoituspöydän laatikko alkoi täyttyä filmirullista, veimme rullat valokuvaliikkeeseen. Muutaman päivän odotuksen jälkeen kuvat oli kehitetty, ja saimme aloittaa niiden liimaamisen valokuva- albumiin.

Sittemmin käyttöön tuli digitaalikamera, ja kun sen muistikortti oli täynnä, siirsimme sisällöt tietokoneelle, jossa kaikki kuvat olivat helposti katseltavissa. Nykyään kuvien hallinta on hieman monimutkaisempaa. Valokuvat eivät välttämättä ole enää vain tietokoneella tai kamerassa. Viime vuosina on kehitetty runsaasti työkaluja ja sosiaalisen median alustoja, joita voidaan käyttää valokuvien tallentamiseen ja jakamiseen – ja se on todella hyvä suuntaus.

Kehityksen haittapuolena on kuitenkin se, että valokuvakokoelma pirstaloituu ja kokonaiskuvaa voi olla vaikea hahmottaa, kun osa kuvista on Dropboxissa, osa jaettu Facebookissa ja osa tallennettu Google Kuvat -palveluun tai muihin vastaaviin työkaluihin. Kaikkien kuvien löytäminen ja kokoaminen yhteen paikkaan voi olla melkoinen haaste. Tässä artikkelissa autamme sinua lataamaan kuvat esimerkiksi Dropboxista ja Facebookista ja keräämään ne kaikki yhteen ja samaan paikkaan eli tietokoneelle.

Kuvien määrä voi olla todella suuri. Jos vapaasti räpsittyjä kuvia on tallennettu esimerkiksi Google Kuvat -palveluun useiden vuosien ajan, ne voivat viedä tilaa jopa satoja gigatavuja. Siksi kuvat ladataan tietokoneelle tyypillisesti ZIP-muodossa eli pakattuna tiedostona. Kun kuvatiedostot on ladattu Facebookista tai Google Kuvat -palvelusta, ne on siis ensin purettava.

Muista kellarissa olevat kuvat

Valokuvia voi olla muuallakin kuin verkossa. Myös vanhat kiintolevyt, cd-levyt, USB-muistitikut ja muut fyysiset mediat voivat sisältää vanhoja valokuvia, joiden kadottaminen voisi olla ikävää. Myös työhuone, ullakko ja kellari kannattaa siis käydä läpi ja etsiä niistä vanhat muistikortit, kamerat, kiintolevyt ja muut vastaavat mediat. Unohtuneiden valokuvien löytyminen on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Tämä on kaksiosaisen minisarjamme ensimmäinen osa. Seuraavassa osassa näytämme, miten kaikki tietokoneelle kootut kuvat saa hyvään järjestykseen

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".