Funktionäppäimet eli toimintonäppäimet, joita yleisesti kutsutaan F-näppäimiksi, ovat näppäimistön ylimmän rivin näppäimet F1:stä F12:een. Nimensä mukaisesti nämä näppäimet ovat pikanäppäimiä, joilla voi käyttää helposti ja nopeasti Windowsin, ohjelmien ja tietokoneen toimintoja. Yhdellä F-näppäimellä voi myös käyttää useita eri toimintoja.

Niinpä esimerkiksi F5-näppäimellä voi päivittää valittuna olevan selainsivun tai käynnistää diaesityksen PowerPoint-ohjelmassa. Pikanäppäin säästää hiirikättä, kun osoitinta ei tarvitse kuljettaa ruudulla painikkeen päälle.

F-näppäimiä voidaan käyttää myös näppäinyhdistelmissä tietyn tehtävän suorittamiseksi. Esimerkiksi Alt-näppäimen ja F4-näppäimen yhdistelmällä voi sulkea avoinna olevan ohjelman. Samalla näppäinkomennolla voi työpöydältä käytettynä siirtyä tietokoneen sammutukseen.

F-näppäimet ovat myös laitekohtaisia. Monikäyttönäppäimistöissä ja kannettavien tietokoneiden näppäimistöissä F-näppäinten toiminnot on räätälöity tiettyihin tehtäviin, kuten näytön kirkkauden tai äänenvoimakkuuden säätämiseen.

Tällaisissa näppäimistöissä voi silti käyttää tässä artikkelissa kuvattuja F-näppäinten perustoimintoja, kun pitää samaan aikaan painettuna näppäimistön alareunassa olevaa Fn-näppäintä.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".