Käytön myötä tietokoneen kiintolevylle kertyy monenlaista tarpeetonta tauhkaa. Sitä on pitänyt sietää Windowsin kanssa aina, mutta tilanne on turhauttava, sillä siisti kiintolevy on myös hyvin toimiva kiintolevy. Kiintolevyn täyttyessä noin 95-prosenttisesti tietokone toimii yleensä enää vain puolella teholla.

Tietokone voi hämääntyä kiintolevylle kertyvistä tiedostojen jäänteistä senkin takia, että vanhentuessa ne laukaisevat virheilmoituksia. Turhat tiedostot tekevät siis hitaamman ja hankalamman työvälineen. Mutta mikä oikein selittää sen, että kookaskin kiintolevy voi täyttyä aivan tarpeettomasti? 

Monta syypäätä

Osa asentaa usein koneeseen uusia pelejä tai ohjelmia, kun taas toiset lataavat paljon tiedostoja – kuten kuvia, musiikkia ja videoita. Sama kookas pdf-tiedosto saatetaan ladata omaan tietokoneeseen monta kertaa tai sitten jo poistetuista ohjelmista jää jäljelle tiedostoja, jotka pysyttelevät itsepintaisesti kiintolevyllä. 

Käyttäjän lataamien ohjelmien asennustiedostot saattavat viedä jopa gigatavuja tallennustilaa ladattujen tiedostojen kansiossa. Tallennustilaa kuluu yhtä lailla ohjelmien päivittämiseen, ja verkkoselaimen tai muiden ohjelmien väliaikaiset tiedostot voivat nekin jäädä itsepintaisesti lojumaan tietokoneen muutenkin ahtaalle kiintolevylle.

Turhat tiedostot voivat olla peräisin mistä vain, mutta tärkeää on joka tapauksessa se, että kiintolevyn säännöllisellä siivoamisella kone pysyy kunnossa. Tarjoamme siksi siivouspalvelun, joka hoitaa homman käyttäjän puolesta.

Lataa työkalu tänään

Lataa KotiMikron uuden Siivouspaketin ohjelmat Etunurkasta, niin saat hyviä työkaluja tietokoneen sisällön siistimiseen. Tarjolla on esimerkiksi ohjelma Tree Size, joka paljastaa tilasyöpöt tiedostot, sekä Wise Disk Cleaner, joka puhdistaa kiintolevyn hetkessä.

Näytämme vaihe vaiheelta, miten Siivouspaketin eri työkaluja käytetään. Niillä saa turhat tiedostot saman tien kuriin ja nuhteeseen niin, että tietokone toimii taas kuin uusi.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".