Fyysisen työpöydän sotku tuntuu monista stressaavalta. Mutta miksi? Harvoin pöytä on kuitenkaan niin täynnä, ettei siinä olisi yhtään tilaa tavaroille. Ongelma onkin lyhyesti sanottuna epäjärjestys, koska se heikentää työympäristöä ja häiritsee keskittymistä, kun katse kiinnittyy jatkuvasti erilaisiin esineisiin. Samoin on myös tietokoneen sotkujen kanssa. Minua itseäni ärsyttävät esimerkiksi monet Windowsiin esiasennetut sovellukset.

Ne ovat tietokoneellani, vaikka minulla ei ole koskaan ollut aikomusta käyttää niitä. Osa ohjelmista pulpahtaa ajoittain näkyviin käyttöjärjestelmässä, koska Microsoft haluaisi minun kiinnittävän huomiota niiden erinomaisuuteen. Aloitusvalikossa on esimerkiksi One- Noten ja Xboxin pikavalintalaatat, ja aina ne nähdessäni ajattelen: ”Miksi nuokin ovat tuossa? En ole valinnut niitä siihen.” Epäjärjestys tietokoneella ei siis ole ongelma tilanpuutteen vuoksi, vaan siksi, että se häiritsee keskittymistä.

Jokainen Windowsin sisäänrakennetuista sovelluksista vie tietokoneelta vain muutaman megatavun tilaa, mutta aivojani ne täyttävät niin paljon, että hankkiudun niistä mieluiten eroon mahdollisimman nopeasti.

Kaksi ohjelmaa siivoaa puolestasi

Sovellukset eivät ole ainoa asia, joka Windowsissa häiritsee. Myös Resurssienhallinta on täynnä luetteloita ja pikavalintoja, joita harva käyttää ja jotka vain vievät turhaan huomiota. Windowsin sisältöruutu eli suuri ruutu Resurssienhallinnan keskellä näyttää lähtökohtaisesti pitkän luettelon viimeksi käytetyistä asiakirjoista ja kansioista. Joillekin siitä saattaa olla hyötyä, mutta minulle se on visuaalinen häiriötekijä, jota en koskaan halunnut koneelleni.

Kumpaakin näistä ongelmista käsitellään tässä artikkelissa, ja kumpaankin löytyy ratkaisuksi tehokas ohjelma. Ensimmäinen niistä on O&O AppBuster, jonka avulla voi poistaa sovelluksia – sekä Microsoftin klassikoita (esimerkiksi One- Note) että taustasovelluksia, joista kukaan ei ole kuullutkaan, mutta jotka Microsoft on pannut tarjolle siltä varalta, että joku joskus olisi kiinnostunut niistä. Toinen ohjelma on Abelssoftin Win PrivacyFix. Se voi muun muassa selkeyttää Resurssienhallintaa. Ohjelma maksaa normaalisti noin 10 euroa, mutta Abelssoftin kanssa tekemämme sopimuksen ansiosta KotiMikron lukijat saavat sen ilmaiseksi.

Ohjelma on ladattavissa Etunurkasta, ja sen käyttäjäksi pitää rekisteröityä sähköpostiosoitteella. Ohjelmasta on saatavana kaksi eri versiota. Ne ovat suunnilleen samanlaisia, mutta yksi on optimoitu Windows 10:lle ja toinen 11:lle. Valitse siis omalle tietokoneellesi sopiva versio.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".