Kesäkuun 24. päivänä 2021 kello 17 istuin tietokoneen äärellä kahvikupillisen kanssa suurin odotuksin. Microsoft oli kutsunut minut lehdistötilaisuuteen, ja yritys oli etukäteen ilmoittanut, että tapaamisessa on kyse seuraavasta Windowsista. Verkossa näitä sanoja väännettiin ja käännettiin, koska yhtiö oli Windows 10:n julkaisun yhteydessä julistanut, että 10 olisi kaikkien aikojen viimeisin Windows-julkaisu. Myös lehdistötilaisuuskutsun liitteenä ollutta grafiikkaa analysoitiin internetissä.

Kuvassa näkyi neliruutuinen ikkuna, joka heitti numeroa 11 muistuttavan varjon. Siksi oli odotettavissa, että Microsoft vahvistaisi sinä kesäkuun päivänä, että Windows 10:n korvaisi Windows 11 -käyttöjärjestelmä, ja näin myös tapahtui. Lehdistötilaisuudessa, jossa Microsoft esitteli tulevan Windows 11:n monia kiinnostavia uutuuksia ja visuaalisia muutoksia, Microsoftin johtaja kertoi, että ladattavissa on uusi työkalu, jonka avulla voi tarkistaa, pystyykö Windows 11:n asentamaan tietokoneelle.

Pidin itsestään selvänä, että omalla kotitietokoneellani ei olisi ongelmia Windows 11:n kanssa, koska siinä oli tehokkaita komponentteja ja Windows 10 toimi kuin unelma. Lehdistötilaisuuden jälkeisenä päivänä asensin ohjelman nimeltä PC Health Check. Samoin teki suurin osa työkavereistani. Useimmat saivat saman ilmoituksen kuin minä: "Tämä tietokone ei täytä Windows 11:n järjestelmävaatimuksia". Microsoftin työkalun ensimmäisessä versiossa ei annettu mitään selitystä hylkäyksille, joten useat toimistollamme olivat vakuuttuneita siitä, että Microsoftin työkalussa oli yksinkertaisesti jokin vika. Kun hieman myöhemmin sain Windows 11:n järjestelmävaatimukset käsiini, oli aivan selvää, että mitään vikaa ei ollut.

Vaikka tietokoneeni toimi täydellisesti Windows 10:n kanssa, siinä oli neliytiminen prosessori ja 16 Gt RAM-muistia, se oli 8–9 vuotta vanha ja siitä puuttui joitakin Windows 11 -käyttöjärjestelmän edellyttämiä uusia tietoturvaominaisuuksia.

Ehkä Windows 10 riittää?

Ensimmäisenä ajattelin, etten näe mitään syytä hylätä hyvin toimivaa tietokonetta vain siksi, että Microsoft asettaa seuraavalle käyttöjärjestelmälleen erittäin tiukkoja vaatimuksia. Yritys oli myös jo ilmoittanut, että Windows 10:een lähetetään edelleen tärkeitä päivityksiä ja tietoturvakorjauksia aina vuoteen 2025 saakka.

Se antaisi vanhalle tietokoneelleni neljä vuotta lisäaikaa, ja voisin ostaa aivan uuden tietokoneen vuonna 2025. Kaksi asiaa sai minut muuttamaan mielipidettäni muutaman kuukauden kuluttua: Ensimmäinen oli se, että minun täytyy osata käyttää uusinta Windows- versiota kirjoittaessani artikkeleita KotiMikroon. Toisena syynä oli se, että kirjoitin lehteen artikkelin, jossa käytin Etunurkan Memtest-ohjelmaa tietokoneen muistin tarkistamiseen virheiden varalta. Muuten luotettavan tietokoneeni RAM-muisti oli niin täynnä vikoja, että tulosnäyttö oli punainen kuin aamuaurinko.

Olin itse asiassa nähnyt sinisiä virhenäyttöjä Windowsissa päivittäin. Toisin sanoen minun oli joka tapauksessa investoitava uusiin RAM-moduuleihin, joten oli ehkä järkevintä päivittää tietokoneen vanhentuneet osat samalla kertaa.

Valmistajat päivittävät BIOSin

Samaan aikaan kerroimme KotiMikron sivustolla emolevyvalmistaja ASUSista, joka oli alkanut lähettää päivityksiä yhtiön emolevyihin, jotta ne täyttäisivät Windows 11:n tiukat vaatimukset uusien TPM 2.0:aa ja suojattua käynnistystä koskevien turvaominaisuuksien osalta. En ollut edes kuullut TPM:stä, ennen kuin se mainittiin yhtenä Windows 11:n vaatimuksista.

Se osoittautui standardiksi, joka määrittelee, miten sisäinen salausprosessori voi suojata ohjelmia ja laitteita tuottamalla satunnaisia avaimia. Microsoftin BitLockerin kaltaiset salausohjelmat voivat sitten käyttää TPM-ominaisuutta kiintolevyn salaamiseen. UEFI, jota käytetään tietokoneen käynnistämiseen, voi myös käyttää TPM:ää sen varmistamiseen, ettei tietokoneeseen pääse esimerkiksi haittaohjelmia, jotka muuttavat tietokoneen käynnistysjärjestystä ja hyökkäävät tietokoneeseen.

Kun luin standardista, tajusin nopeasti, että tietokoneeni TPM:n puutetta ei voitu ratkaista pelkällä emolevyn päivityksellä. TPM:n alkuperäinen versio 1.2 oli vuodelta 2009, ja TPM 2.0, jota Windows 11 edellyttää, on suunniteltu vasta vuonna 2019. Tietokoneeni oli vuodelta 2008 tai 2009. Siihen tarvittiin siis aivan uusi laitteisto.

Uudelleenkäytettävissä

Vaatimukset, joita tietokoneeni ei täyttänyt, olivat TPM, suojattu käynnistys, prosessori ja käynnistys UEFI:n kautta vanhanaikaisen BIOSin sijaan. Tämä tarkoitti tietysti sitä, että tarvitsin uuden prosessorin, mutta myös uuden emolevyn, joka sopisi uuteen prosessoriin, ja emolevyn tulisi täyttää myös TPM 2.0 -vaatimukset. Lisäksi vanhan tietokoneeni RAM-muisti oli tyypiltään DDR3 (ja viallinen), joten minun oli käytettävä myös aivan uusia RAM-moduuleita, jotka sopisivat uuteen emolevyyn.

Samalla minun oli harkittava tarkkaan, olivatko kaikki muut kotelossa olevat laitteet – itse kotelo, virtalähde, näytönohjain, kiintolevy, SSD-levy ja muut laajennuskortit – tarpeeksi hyviä käytettäviksi uudessa tietokoneessa. Olin vaihtanut kiintolevyn puolta vuotta aiemmin, joten se oli varmasti kunnossa, ja muut komponentit, jotka eivät olleet aiemmin aiheuttaneet huolta, saisivat jatkaa elämäänsä siihen päivään asti, jolloin niille ei enää olisi käyttöä.

Suuri kokoamispäivä

Tilasin Inteliltä i7-prosessorin (olin tarkistanut etukäteen, että se oli Microsoftin hyväksyttyjen prosessorien luettelossa), uuden prosessorituulettimen ja DDR4-muistin. Ostin myös emolevyn ASUSilta, joka oli osoittautunut nopeaksi lähettämään päivityksiä laitteisiinsa.

Siitä voi olla hyötyä joskus tulevaisuudessa, jos jonakin päivänä julkaistaan Windows 12. Eihän sitä koskaan tiedä. Seurasin mukana toimitettuja käyttöohjeita ja sain prosessorin ja RAM-muistin asennettua uuteen emolevyyn, ennen kuin lopulta kiinnitin uuden prosessorin tuulettimen. Myöhemmin tässä artikkelissa näet, miltä se näytti. Sitten poistin vanhan emolevyn tietokoneen kotelosta ja kiinnitin uuden emolevyn paikalleen. Seuraavaksi kaikki kaapelit oli vain liitettävä uudelleen, jonka jälkeen oli aika käynnistää kone ensimmäistä kertaa uudella laitteistolla.

Näytönohjain oli liian vanha

Kun käynnistin tietokoneen, se näytti odotettua kauemmin mustaa näyttöä, ja minulla oli aikaa miettiä, mitä olin kytkenyt väärin, ennen kuin näytölle ilmestyi suuri ASUS-logo. Lisäksi näkyviin tuli lyhyt tilailmoitus, jossa kerrottiin, että uusi RAM-muisti ja prosessori oli asennettu. Sekä muistin määrä että prosessorin malli oli ilmoitettu oikein, joten operaatio oli ilmeisesti onnistunut ja potilas oli selvinnyt hengissä. Kun pääsin uuden tietokoneen BIOSiin, aloitin päivittämällä emolevyn uusimpaan laiteohjelmistoon ASUSin verkkosivuilta, jotta se varmasti toimisi Windows 11:n kanssa.

Sitten minun piti vain ottaa käyttöön UEFI ja suojattu käynnistys, ja olisin valmis. Tai ainakin luulin niin. Kävi heti ilmi, etten voinut ottaa UEFI:tä käyttöön BIOSissa – ja tämä toiminto on välttämätön suojatun käynnistyksen käyttöönottoon. BIOS:n ilmoituksessa kerrottiin, ettei näytönohjain toiminut UEFI:n kanssa. Ostin vuonna 2013 huippumallin näytönohjaimen. Se on edelleen suorituskyvyltään huippuluokkaa nykyaikaisiin kortteihin verrattuna. Siksi tuntui kohtuuttomalta lisäkustannukselta käyttää rahaa myös uuteen näytönohjaimeen.

Päätin toistaiseksi asentaa Windows 10:n tietokoneelleni ilman, että UEFI oli käytössä. Tutkittuani näytönohjainta koskevaa ongelmaa jonkin aikaa törmäsin mielenkiintoiseen sisältöön näytönohjainvalmistaja MSI:n foorumilla – saman, joka oli valmistanut näytönohjaimeni. Joku oli ladannut näytönohjaimeni päivitetyn laiteohjelmiston sinne jo vuonna 2015, jolloin UEFI oli juuri lisätty ohjaimen ominaisuuksiin. En ollut ajatellut, että näytönohjaimen laiteohjelmiston voisi päivittää, mutta minulla ei ollut mitään menetettävää ja noudatin ohjetta kirjaimellisesti.

Kiintolevy täytyy muuntaa

Operaatio sujui hyvin. Pystyin nyt valitsemaan BIOS:issa UEFI:n ja suojatun käynnistyksen. Sen sijaan Windows 10 ei käynnistynyt. Ongelman perusteellisen tutkinnan jälkeen huomasin, että UEFI on valittava ennen Windowsin asentamista eikä sen jälkeen. Jotta se toimisi UEFI:n kanssa, kiintolevy on nimittäin alustettava GPT-järjestelmää eikä MBR-järjestelmää varten, kuten Windows-levyni oli.

Löysin Microsoftin sivustolta oppaan, jossa selostettiin, miten Windows-levy muunnetaan GPT-yhteensopivaksi, jotta nykyinen Windows-asennus voi käyttää UEFI:ta. Jos en onnistuisi, voisin aina asentaa Windows 10:n uudelleen.

Windows 11 -yhteensopiva

Viimeisen kiertotien jälkeen pystyin käynnistämään tietokoneen uudelleen Windows 10:ssä, jossa kaikki vaatimukset oli otettu käyttöön UEFI-järjestelmässä. Windowsissa käynnistin tietysti heti Microsoftin tarkastusohjelman ja Ashampoon Windows 11 -yhteensopivuuden tarkistustyökalun, ja molemmat antoivat tietokoneelleni tarvittavat vihreät hyväksymismerkit. Se oli siis hyväksytty vastaanottamaan Windows 11 -käyttöjärjestelmän Windows Updatesta!

Kun tietokoneeni oli valmis Windows 11:tä varten, odotin pari viikkoa, kunnes käyttöjärjestelmää tarjottiin automaattisesti Windowsin asetuksissa. Napsautin Asenna-painiketta, ja Windows 11:n asennus vei noin tunnin. Kokemukseni mukaan käyttöjärjestelmö tuntuu erittäin vakaalta ja yhtä hyvältä kuin Windows 10.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".