Google tunnetaan lähinnä hakukoneena, jota käytämme päivittäin vaikka toisen maailmansodan taisteluihin eläytymiseen tai raparperikiisselin reseptin etsimiseen. Googlen hakukone osaa kuitenkin paljon muutakin kuin vain jakaa historiallista knoppitietoa tai erikoisia ruokaohjeita. Googlea käyttämällä voi vaikkapa etsiä lähistöltä oman maun mukaisia ravintoloita, tarkistaa ajantasaiset pörssikurssit tai tarkistaa tulevan viikonlopun matkakohteen sääennusteen.

Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana sille, mitä kaikkea hakukoneella voi tehdä – ja kaikki tämä on vieläpä nettiyhteydellä käytössä täysin maksutta.

Sujuvampaa arkea

Googlen palvelimilla on valtava määrä tietoa, ja yhdysvaltalainen jättiyritys hyödyntää tietomassaa monissa näppärissä toiminnoissaan. Parilla näppäimen painalluksen Enter-painikkeella ryyditettynä voi vaikkapa verrata oman paikkakunnan kellonaikaa Uuden-Seelannin Wellingtonin aikaan.

Yhtä helposti voi selvittää myös auringon nousun ja laskun ajankohdat omassa naapurustossa. Sekunnissa saa tietää senkin, paljonko 1,245 kiloa on paunoina – suoraan hakukentässä. Google osaa auttaa myös lausumaan englanninkielisiä sanoja sekä britti- että amerikanenglanniksi, ja yhtiön mainio ostosapuri vertailee eri verkkokaupoissa juuri sen tuotteen hintaa, jonka ostamista olet harkitsemassa. 

Googlen lukuisat piilotetut toiminnot tekevät siis elämästä monin tavoin vaivattomampaa, eikä käyttäjän edes tarvitse kirjautua minnekään Google-tunnuksillaan. Kunhan hakukenttään kirjoitetaan oikeat sanat oikeaan järjestykseen, niin Googlea voi käyttää kätevästi työkalupakkina tietokoneella, älykännykällä tai taulutietokoneella. Kaikki tämä löytyy varsin tutusta osoitteesta: www.google.fi

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".