Maailmassa koettiin viime vuonna 304 miljoonaa kiristyshaittaohjelmahyökkäystä, joissa verkkorikolliset ensin salasivat kiintolevyillä olevat tiedostot ja vaativat sitten maksua niiden avaamisesta. Hyökkäysten määrä on kasvanut merkittävästi, sillä vuonna 2019 niitä oli ”vain” 188 miljoonaa. Useimmat ovat kuulleet yrityksiin kohdistuneista tietomurroista – esimerkiksi Vastaamon tapauksesta vuonna 2020 – mutta monissa hyökkäyksissä uhrit ovat itse asiassa tavallisia viattomia tietokoneen käyttäjiä. Sellaisia kuin sinä ja minä.

Kryptolouhijat ja botnetit

Kiristyshaittaohjelmahyökkäysten määrä kuulostaa pelottavalta, mutta itse asiassa se oli vuonna 2020 vain noin kuusi prosenttia kaikista verkkohyökkäyksistä! Jopa 28 prosenttia oli niin sanottujen kryptolouhijoiden vastuulla. Kyseinen haittaohjelmatyyppi käyttää tietokonetta kehittyneiden algoritmien muuttamiseen bitcoineiksi.

Ne taas voi vaihtaa edelleen rahaksi. Tietokoneelle hyökkäys tarkoittaa kuumenemista, suurempaa sähkölaskua ja lyhempää käyttöikää. Toinen merkittävä haittaohjelma on vanha tuttu botnet. Botnet-rikolliset ottavat tietokoneen hallintaansa sille asentamansa ohjelman avulla ja käyttävät sitä koordinoiduissa hyökkäyksissä esimerkiksi verkkosivuille. Vuonna 2020 botnetien syyksi laskettiin 23 prosenttia hyökkäyksistä.

Rikolliset kehittyvät jatkuvasti

Vuonna 2020 haittaohjelmahyökkäysten kokonaismäärä oli huimaava 5,6 miljardia. Määrä on yllättäen pienempi kuin edeltävänä vuonna, mutta sen pitäisi silti saada jokainen suojaamaan itsensä ja tietokoneensa mahdollisimman nopeasti. Valitettavasti hakkerit, virusohjelmoijat ja muut rikolliset ovat aina askeleen edellä niitä, jotka yrittävät estää hyökkäyksiä.

Vaikka esimerkiksi kiristyshaittaohjelma on tuttu temppu, jonka monet tietoturvaohjelmat ovat oppineet tunnistamaan ja torjumaan, rikolliset kehittyvät jatkuvasti ja kehittävät uusia muunnelmia. Tietoturvayritykset ovatkin aina vähän jäljessä yrittäessään torjua uudentyyp pisten haittaohjelmien hyökkäyksiä. Vuonna 2020 löytyi 127 uutta kiristyshaittaohjelmatyyppiä, joita ei ollut aiemmin käytetty hyökkäyksissä. Uhkakuva muuttuu jatkuvasti uusien virusten, uhkien ja rikollisten myötä. Siksi myös Etunurkan tietoturvapaketille täytyy säännöllisesti tehdä perusteellinen huoltotarkastus. Vain siten se voi suojata lukijoita ja heidän tietokoneitaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Etunurkan uuteen tietoturvapakettiin on jätetty ohjelmia, jotka suojaavat tietokonetta edelleen parhaiten. Siksi esimerkiksi Patch My PC -päivitysohjelma on suosituksemme jatkossakin. Toisaalta useita vanhoja ohjelmia on vaihdettu pois, koska ne eivät enää suojanneet parhaalla mahdollisella tavalla – tai koska ne häiritsivät käyttäjiä päivitystarjouksillaan. Uuden tietoturvapaketin mukana saat uuden virustorjuntaohjelman ja kiristysohjelmien estotyökalun, tehokkaan suojauksen verkkosivustoilla vierailujen ajaksi ja lisäsuojaa uteliailta katseilta käyttäessäsi tietokoneen webkameraa.

Ne varustavat tietokoneen vuoden 2022 uhkia vastaan.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".