Me kaikki tiedämme, ettei pitäisi mennä napsauttamaan, jos juttu kuulostaa vähän liian hyvältä ollakseen totta. Mutta entä jos se onkin totta ja olen todella voittanut kilpailun ja minun tarvitsee vain täyttää lomake, niin voittosumma maksetaan tililleni?

Huijarit, hakkerit, varkaat, IT-rikolliset, virukset ja haittaohjelmat ovat kaikkialla, ja ne ovat yleensä naamioituneet hyvin: luottamusta herättäviksi kilpailuiksi verkossa, uskottaviksi mobiilisovelluksiksi ja hyvin muotoilluiksi sähköpostiviesteiksi. Pienellä keskittymisellä huijaukset on yleensä helppo tunnistaa. Mutta stressaantuneena, väsyneenä tai kiireisenä emme välttämättä muista ajatella ennen kuin napsautamme.

Sellaisissa tapauksissa on hyvä, jos suojaus on kunnossa. Muuten vahinko on jo tapahtunut. Suojautuminen koskee tietokonetta, mutta myös puhelinta, joka sisältää yhä enemmän tietojamme ja elämäämme digimaailmassa. Myös puhelimessa on hyvä olla virustorjuntaohjelma, joka suojaa tietoja ja ehkäisee haittaohjelmia. Vaikka olisitkin varma, ettet koskaan lankea hakkereiden ansoihin.

Saksalaisen AV-Testin tekemän tutkimuksen mukaan yksi markkinoiden parhaista sovelluksista Android-puhelimen suojaamiseen on Bitdefender. AV-Test testaa huolellisesti ja järjestelmällisesti kaikenlaisia tietoturvaohjelmia ja -sovelluksia ja opastaa sillä tavoin kuluttajia valitsemaan, millä tuotteilla ja palveluilla arvokkaita laitteita kannattaa suojella. Bitdefender on saanut korkeimman mahdollisen pistemäärän jo monissa AV-Testin tekemissä Android-tietoturvasovellusten testeissä. Samaan on yltänyt vain muutama muu tietoturvasovellus.

AV-Testin tuloksiin luottamisen lisäksi olemme KotiMikron toimituksessa testanneet eri sovelluksia nähdäksemme, miten ne toimivat ja kuinka helppokäyttöisiä ne ovat. Kokemuksemme mukaan Bitdefenderin sovellus on helppo ja yksinkertai nen – ja siksi myös me suosittelemme sitä. Monissa muissa tietoturvasovelluksissa on paljon ominaisuuksia, kuten lisäsuoja verkkopankkia varten tai erityinen VPN-yhteys, joka voi piilottaa käyttäjän sijainnin, mutta samalla ne myös yrittävät saada käyttäjät ostamaan sovelluksen maksullisen version. Bitdefender Antivirus Freessä tällaista kytköstä ei ole.

Sovellus on pelkistetty, ja siinä on vain olennaisimmat toiminnot: puhelimen voi skannata kertaalleen virusten ja haittaohjelmien varalta, ja sen jälkeen sovellus tarkistaa puhelimen automaattisesti aina kun siihen ladataan uusia sovelluksia. Toimintoja ei siis ole liiemmälti, mutta toisaalta sovellus on täysin ilmainen.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille

Näet sisällön, kun kirjaudut Etunurkkaan.
Etkö vielä ole tilaaja? Pääset tilaajaksi jo 3,90 eurolla
  • Tilaajana saat:
  • Pääsyn yli 500 luotettavan ja tarkistetun ohjelman kokoelmaan
  • Vaiheittain etenevät käyttöopastukset suomeksi
  • Pääsyn foorumille, jolla voit kysyä neuvoa muilta käyttäjiltä
  • Uusimmat tuotetestit ja arviot
  • Lehden 12 viimeisintä numeroa näköislehtinä
  • Painetun lehden kotiin toimitettuna
Kaikki Etunurkan sisällöt ovat KotiMikron toimituksen valitsemia ja lukijoiden vapaasti ladattavissa. Etunurkan sisältö on tarkistettu markkinoiden johtavilla tietoturvatyökaluilla, joten Etunurkan ohjelmia ja muita sisältöjä voi käyttää turvallisesti. KotiMikron tilaaja voi jättää kysymyksiä Etunurkan ohjelmista ja muusta sisällöstä KotiMikron tukeen tai toimitukseen. Yhteystiedot löytyvät valitsemalla KotiMikron aloitussivulla Tilaajaedut-valikosta kohdan "Ota yhteyttä".