Selaimesi pitää päivittää. Tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhoja selainversioita.
Olen huomannut, että tietyt ohjelmat käynnistyvät yhdessä Windows 11:n kanssa, vaikka en muistaakseni ole antanut tällaiseen lupaa ohjelmien asennuksen yhteydessä. Mikä tähän voi olla syynä?
Tyttäreni muutti Yhdysvaltoihin. Minulla on vaikeuksia muistaa, mitä kello on siellä, kun mietin, voinko esimerkiksi soittaa hänelle Skypellä. Olen lukenut, että Windowsiin saa näkyviin kaksi kelloa, mutta miten?
Tietokoneessani on 8 Gt RAM-muistia. Viime aikoina olen huomannut, että monet ohjelmistani toimivat hitaasti, ja ajattelin sen johtuvan siitä, että 8 Gt ei riitä. Miten saan selville, kannattaako minun hankkia lisää muistia?
Windows 10 -tietokoneellani on ohjelma, joka toimii vain Windows 8:ssa tai aikaisemmissa versioissa. Onko minun palattava Windows 8:aan, että voin käyttää sitä?
Saan usein Windows Defenderiltä ilmoituksia, jotka olen nähnyt jo aiemmin. Windowsin tietoturva ei ole selvästikään huomannut, että olen reagoinut niihin jo aiemmin. Miten pääsisin eroon ärsyttävistä ilmoituksista?
Minulla on paljon musiikkia kaseteilla ja kasettisoitin, joka on kytketty vahvistimeen RCAliitännällä. Vahvistimessa on HDMIlähtöliitäntä. Voinko siirtää musiikkia tietokoneelle vetämällä HDMIkaapelin vahvistimesta tietokoneeseen?
Kun kirjoitan kannettavalla tietokoneella, tekstikursori hyppii usein ympäriinsä. Huomaan sen vasta, kun olen jatkanut kirjoittamista, ja joudun poistamaan kirjoittamani. Osaatteko sanoa, mistä on kyse? Tätä tapahtuu yleensä Wordissä ja muissa tekstiohjelmissa.
Uutta tietokonetta ostaessa kannattaa tarkistaa, onko siinä käytetty uusinta tekniikkaa. Tietokoneiden kehitys on nimittäin edennyt viime vuosina merkittävästi. Käymme läpi kymmenen ratkaisevaa komponenttia.
Joudun toisinaan tulostamaan uutisartikkeleita verkosta. Mielestäni ei ole järkevää, että esimerkiksi mainokset näkyvät tulosteessa, kun tarvitsen vain tekstiä. Olen melko varma, että jonkin ohjelman avulla voisin säästää mustetta verkosta tulostettaessa. Voitteko auttaa?
Mikä ihmeen grafiikka Windowsin hakukentän oikealle puolelle on ilmestynyt? Haluaisin siitä eroon.
Helpoin ja nopein tapa saada parempi näyttönäkymä on ilmeinen: puhdista koko ruutu. Puuhaan ei kulu juuri lainkaan aikaa, mutta sillä on valtava merkitys.
Tietokoneesi on herkkä elektroniikkalaite, josta voi tulla hidas ja epävakaa, jos käytät sitä väärin. Selvitä testillämme, onko sinulla huonoja tietokoneen käyttötottumuksia.
Ohjelma pitää silmällä kaikkia tietokoneen sisäänrakennettuja antureita, joten voit esimerkiksi tarkistaa tuulettimen nopeuden ja lämpötilan.
Tietokoneesi tarvitsee jäähdytystä toimiakseen luotettavasti. Tuulettimien mahdollinen vikaantuminen voi johtaa komponenttien rikkoontumiseen. Siksi sinun kannattaa tarkistaa tietokoneesi heti tänään.
Windowsissa on nykyään työkalu, joka neuvoo ja auttaa ratkaisemaan ongelmia tietokoneellasi. Tukipyyntö-sovellus tarjoaa tehokasta Windowsapua ympäri vuorokauden.
Tässä HP-valmistajan lyhyessä videossa kerrotaan, miten kannettavan tietokoneen sisäinen akku vaihdetaan.
Uuden tietokoneen ostamiselle on loistava vaihtoehto: muutamalla harkitulla päivityksellä voit pidentää vanhan tietokoneesi elinikää ja lykätä vaihtamisen tarvetta.
Windows 10:n päivitykset loppuvat vuoteen 2025 mennessä, mutta tietokoneellasi on käyttöikää vielä monta vuotta, jos vaihdat Windowsista Linuxiin – ja nimenomaan erinomaiseen Ubuntu-käyttöjärjestelmään.
Ubuntu on käyttöjärjestelmä, joka on täysin verrattavissa Windowsiin. Sitä voi käyttää sekä PC- että Mac-tietokoneissa.
Kosketusnäyttö? Entä Intel- vai AMD-prosessori? Kuinka paljon RAM-muistia? Tietokoneen ostaminen on valintojen tekemistä, mutta saat apua kattavasta osto-oppaastamme.
Aloita päiväsi mahdollisimman sujuvasti määrittämällä sovelluksia, Resurssienhallinta ja verkkosivustoja avautumaan automaattisesti.
Tiesitkö, että tuhlaat uskomattoman paljon aikaa, jos et aina valitse nopeinta keinoa ja anna tietokoneen tehdä työtä puolestasi? Tähän on koottu 23 vinkkiä, jotka auttavat tehostamaan ajankäyttöäsi.